Pakolaisavulla on monenlaista toimintaa eri puolilla maailmaa. Tätä toimintaa yhdistää tavoite vahvistaa ihmisten omia voimavaroja ja saada heidät auttamaan siten itse itseään - tavoite näkyy niin aikuisten lukutaito-opetuksessa Liberiassa kuin maahanmuuttajien vertaisryhmissä Suomessa. Pakolaisapu toimii tukena ja auttaa sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen.
Sierra Leone
Suomen Pakolaisapu aloitti aikuiskoulutustoiminnan Sierra Leonessa paluumuuttoalueella 2003. Koulutuksessa keskitytään ensisijaisesti arkielämän tilanteissa käytettävän lukutaidon saavuttamiseen. Tavoitteena on tukea yhteistyössä paikallisten ruohonjuuritason järjestöjen kanssa paluumuuttajia ja kyläyhteisöjä elämän uudelleen rakentamisessa sodan ja pakolaisuuden jälkeen. Mukana hankkeessa ovat olleet myös alueen pakolaisleirillä asuvat liberialaiset.
Lukutaidon lisäämisen, köyhyyden vähentämisen ja elämänlaadun parantamisen ohella halutaan lisätä yhteiskunnallista toimintaa. Lukutaitopiirit keskustelevat ja kartoittavat yhteisönsä ongelmia ja tekevät toimintasuunnitelmia kylän kehittämiseksi.
Aikuiskoulutuksen lisäksi Suomen Pakolaisapu on aloittanut uuden nuorten työllisyys- ja koulutushankkeen. Projektin tavoitteena on parantaa nuorten aikuisten elinoloja ammatillisen koulutuksen avulla. Projektin parissa nuoret oppivat ompelua, puutöitä, kankaankudontaa, ateriapalvelua ja kampaajan taitoja.
Lisäksi he opiskelevat lukemista ja muita toimeentulon kannalta välttämättömiä taitoja, kuten terveydenhuoltoa, perhesuunnittelua, kaupantekoa ja väkivallatonta kommunikointia. Hanke kohdistuu erityisesti sodan seurauksena syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin.
Lue lisää ajankohtaisia kuulumisia Sierra Leonesta paikallisen työntekijämme Elina Savon blogista.
Liberia
Länsiafrikkalainen Liberia oli poikkeustilassa vuoteen 2004 asti, jolloin maahan valittiin demokraattisin vaalein uusi hallitus. Jälleenrakennus maaseudulla on jo päässyt vauhtiin.
Pakolaisapu tekee työtä yhdessä paikallisten ruohonjuuritason järjestöjen kanssa sekä lukutaitokoulutuksessa että viljelykoulutuksessa.
Suomen Pakolaisapu keskittyy aikuiskoulutukseen, jonka avulla tuetaan Liberian paluumuuttajia ja jälleenrakennusta. Aikuisista miehistä 50 % ja naisista 74 % on lukutaidottomia.
Tästä syystä paluumuuttajille, etenkin paluumuuttajanaisille, tarjotaan toiminnallista lukutaitokoulutusta ja opetusta terveyteen ja hygieniaan liittyvissä kysymyksissä.
Liberiassa suurin haaste on lukutaidottoman väestön tietoisuuden lisääminen ihmisten oikeuksista, oikeusturvasta ja väkivallattomasta yhteiselosta. Luku- ja laskutaidon puute on myös este talouden kehitykselle ja elintason nousulle.
Liberiassa wc:t ovat ylellisyyttä. Alueella, jolla Pakolaisapu toimii, ei myöskään ole toimivaa viemäröintiä eikä saniteettitiloja. Projektin osa-alueena onkin perheiden avustaminen kompostoivien eko-vessojen rakentamisessa ja ylläpidossa. Eko-vessat tuottavat kompostimultaa, jonka avulla peheet voivat aloitaa omavaraisen viljelyn. Pakolaisapu toimittaa viljelyyn tarvittavat työkalut ja tarvikkeet.
Uganda
Ugandassa Suomen Pakolaisapu on ainut kansainvälinen järjestö, joka on erikoistunut aikuiskoulutustyöhön pakolaisten keskuudessa. Pakolaisapu aloitti 1990-luvun lopulla toimintansa Ugandassa sudanilaisten pakolaisten ja pakolaisasutuksen lähistöllä asuvien ugandalaisten parissa. Pakolaisavun siirtyessä myöhemmin Länsi-Ugandaan osallistuivat myös kongolaiset pakolaiset lukutaitokoulutukseen ja englanninkielen opiskeluun. Viime aikoina levottomasta Itä-Kongosta on tullut jatkuvana virtana uusia pakolaisia.
Tarvetta ja kysyntää kursseille on paljon, koska monet ovat joutuneet keskeyttämään koulunsa kotimaastaan paettuaan. Pakolaisuudessa vietetty aika venyy usein odotettua pidemmäksi ja moni on motivoitunut investoimaan uusien taitojen opiskeluun.Sodan jälkeen kotimaihinsa palaavat ihmiset tarvitsevat monenlaisia taitoja jälleenrakennuksen alkaessa.
Suuri osa sudanilaisista on muutaman viime vuoden aikana palannut kotiin, mutta tilanne Kongossa ei ole rauhoittunut odotusten mukaisesti. Pakolaisten keskuudessa on myös ihmisiä, joilla on jo peruskoulutus. Kurssivalikoimaa onkin laajennettu yrittäjä-, media- ja tietokonekoulutukseen. Syy juuri näiden koulutusten tarjoamiseen on ennen kaikkea paluumuutossa tarvittavien uusien taitojen tarve oman maan jälleenrakennusvaiheessa, perheissä, kylässä ja lajemmin yhteiskunnassa.Myös kirjasto ja opetusradio-ohjelmien tukeminen alueella laajentavat koko pakolaisyhteisön tiedonsaantia.
Kyangwalin pakolaisasutusalueella järjestetään lisäksi nuorisojohtajakoulutusta, jossa nuoret oppivat muun muassa hyvän johtajan taitoja ja vetämään kerhoja.
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on pyytänyt Pakolaisapua aloittamaan aikuiskoulutustyön kaupunkipakolaisten keskuudessa Kampalassa. Koulutus on aloitettu 2009 ja se on keskittynyt erityisesti haavoittuvassa asemassa oleviin yksinhuoltajaäiteihin, joilla on omia toiminnallisia ryhmiä. Koulutus vahvistaa pakolaisten luku- ja laskutaitoa, sekä käytännön englannin- ja pienyrittäjyystaitoja ja on siten parantamassa heidän elinolosuhteitaan. Kaupunkipakolaiset ovat UNHCR:n tuen ulkopuolella, koska he eivät asu pakolaisille tarkoitetuilla asuinalueilla.
Lisätietoa Suomen Pakolaisavun toiminnasta täältä.