Pakolaisleirillä Thaimaassa asuva Law Meh on neljän lapsen äiti. Vuosi sitten Law osallistui Suomen Pakolaisavun pienyrittäjyyskurssille, jonka myötä hän innostui sikojen kasvatuksesta. Pakolaisavun kurssilta saatujen oppien myötä Law pyörittää nyt pientä sikalaa, josta hän saa elannon koko perheelleen.

”Ennen kaikki liikenevä aikani meni lasten ja talouden pyörittämiseen sekä toimeentulosta huolehtimiseen. Nyt minulla on tuloja ja olen pystynyt jopa säästämään rahaa uusien sikojen ostoon. Olen todella onnellinen”, Law kertoo iloisena.


Jemima pakeni Ugandaan naapurimaasta Kongon demokraattisesta tasavallasta. Kotimaansa nuori kongolainen joutui jättämään maassa pitkään jatkuneiden levottomuuksien vuoksi. Sisällissota Kongon demokraattisessa tasavallassa on vaatinut enemmän uhreja kuin yksikään muu aseellinen konflikti toisen maailmansodan jälkeen ja väkivaltaisuudet jatkuvat edelleen.


Sulaiman Sesav työskenteli pitkiä päiviä pelloilla, kun ystävä vinkkasi nuorelle miehelle Suomen Pakolaisavun ammattikouluohjelmasta. Sulaiman, joka oli menettänyt molemmat vanhempansa sekä isosiskonsa Sierra Leonea yli vuosikymmenen repineessä sisällissodassa oli jo ehtinyt menettää uskonsa elämään.

Sulaimanin kuuluu niihin harvoihin sierraleonelaisnuoriin, joiden vanhemmat tiedostivat opiskelun merkityksen ja tekivät uhrauksia tarjotakseen pojalleen koulutuksen. Tämän vuoksi Sulaiman aloitti koulun, mutta jäätyään orvoksi joutui kuitenkin keskeyttämään opiskelut.




FaLang translation system by Faboba