|
|
|
Pakolaisavun koulutukseen osallistuvista suurin osa naisia

Kehitysyhteistyössä saatu kokemus kertoo, että naisten saama apu kohdistuu koko perheen ja usein vielä koko yhteisön hyväksi. Naisten asema pakolaisleireillä ja paluumuuttoalueilla on miehiä huomattavasti heikompi, koska heidän koulutustasonsa on alhainen. Tieto terveysasioista, oikeuksista ja toimeentulosta auttaa. Koulutuksen avulla naiset voivat itse paremmin vaikuttaa omaan asemaansa.
Naiset avainasemassa köyhyyden vähentämisessä
Köyhimmissä maissa naiset usein hoitavat suurimman osan kotitalouteen liittyvistä töistä. Tytöt jätetään herkästi kouluttamatta, sillä heidän ei katsota tarvitsevan koulutusta koti- tai peltotöissä. Voidaankin sanoa, että naisilla on paljon vastuuta mutta vähän oikeuksia.
Kun yksi tyttö pääsee kouluun, muuttuu suvun kaikkien tulevien tyttölasten elämä. Koulutusta saaneet äidit pitävät huolta, että heidän tyttärensäkin saavat koulutusta.
Sama pätee muuhun hyvinvointiin. Naisten ja tyttöjen koulutuksella on selvä vaikutus terveyteen. Naisten koulutus vaikuttaa paitsi heidän omaan terveyteensä, myös heidän lastensa terveyteen ja ravitsemukseen. Lisäksi naisten koulutus vähentää lasten määrää perheissä ja on siksi avainkeino myös väestönkasvun hillitsemisessä.
|
|
|
|
|
|
|