Lukutaitopiirien äidit vievät lapsensa rokotettavaksi

Nuori äiti syöttää muutaman kuukauden ikäistä poikaansa. Komea pikkuherra päästää suustaan valtavan valituksen ja jatkaa sen jälkeen syömistä. Kysymme pojan ikää. Nuori äiti punastuu ja rupeaa hihittämään – hän ei tiedä. Mutta pojan isä saattaa ehkä tietää. Hän on hyvä laskemaan kuukausia. Entä päiviä? Ei sentään vielä niitä.
Sierra Leonessa lapsia syntyy ja kuolee ilman että kukaan tietää koska ja kuinka monta. Lukutaito onkin paljon muuta kuin lukemista ja kirjoittamista. Lukutaito on kyky ymmärtää ajan kulku – jakaa päivä 24 tuntiin, viikot päiviin, kuukaudet viikkoihin ja vuodet kuukausiin. Lukutaitoinen äiti osaa kertoa neuvolassa, että hänen puolitoistavuotias esikoisensa on kärsinyt kuumeesta jo kolme päivää. Lukutaitoiset vanhemmat tietävät, koska kuudesta lapsesta kolmen on päästävä kouluun.
Toinen äiti kertoo kuinka hän on viimein vienyt lapsensa rokotettavaksi. Miksi vasta nyt? Terveysasemalla jokainen saa vuoronumeron. Laput annetaan saapumisjärjestyksessä. Koska matka terveysasemalle on pitkä, ei lapsiaan hoitava äiti ollut koskaan ehtinyt ensimmäisten joukkoon. Kaksinumeroinen luku paperilla näytti kovin arvovaltaiselta, mutta sen merkitys oli aina pysynyt salassa. Äiti oli istunut odotushuoneessa iltaan asti, mutta hänen vuoronsa ei koskaan ollut tullut. Se oli aina mennyt ohi. Vasta nyt oltiin lukutaitopiirissä päästy numeroissa sataan asti.
Tällä kertaa vuoro tuli ja kaikki neljä lasta saivat rokotuksensa. Äiti esittelee rokotuskortit ylpeänä, vaikka myöntää, että olihan se sairaalassa käynti ollut aika helppoa. Nyt kun sen osaa.
Teksti: Riikka Halme Kuva: Mirjami Rustanius. Sierra Leonen lukutaitopiiri Telu Bongorin kylästä. |