Lukutaito - Maaseutu - Ammattikoulutus - Kotimaa - Tuotteet
» Lukutaito
Lukutaito Tulosta tuotekortti
Lukutaito

Lukutaito-opetukselle on huutava tarve pakolaisten keskuudessa. Suuri osa pakolaisista ei ole sodan takia päässyt kouluun eikä siten oppinut myöskään lukemaan.

Pakolaisista 80% on naisia ja lapsia, jotka ovat menettäneet isänsä ja miehensä sodan vuoksi. Monet ovat leskiä, yksinhuoltajia, teiniäitejä ja raiskausten uhreja.

Lukutaidon oppiminen merkitsee mm. mahdollisuutta laatia kauppalista ja laskea rahat etukäteen ennen ostoksille menoa tai mahdollisuutta lukea lapsen lääkkeen annosteluohjeet.
Pakolaisavun lukutaito-opetuksessa käytetään ns. toiminnallisen lukutaidon menetelmää, jossa lukutaitoa opetellaan käytännöllisten ja oppilaita itseään kiinnostavien asioiden kautta. Tavallisia teemoja ovat esimerkiksi lapsen terveyskortin täyttäminen, ihmisoikeudet tai sairauksien estäminen hygieniasta huolehtimalla.

52 eurolla lahjoitat lukutaidon yhdelle pakolaiselle tai paluumuuttajalle ja autat heitä rakentamaan uuden elämän sodan järkytysten jälkeen. Koulutus kestää n. 9 kk, jonka aikana opiskelijat oppivat peruslukutaidon. Hintaan olemme laskeneet kaiken tarvittavan, hallintokuluista liitutauluihin ja opettajien koulutukseen.

Käy katsomassa kuvia Ugandan lukutaitohankkeesta. 

Kohdemaat: Uganda, Sierra Leone ja Liberia.

Hinta
52,00 €
Määrä
Osta  
Kerro kaverille

Tämän tuotteen ostaneet ostivat myös

Uusia kirjoja kirjastolaatikkoon
6,00 €
Taimi
12,00 €
Ranskan kielen opettaja viikoksi
6,00 €
Jalkapallo
10,00 €
Ekovessa
30,00 €

Lukutaitopiirien äidit vievät lapsensa rokotettavaksi

Sierra Leone

Nuori äiti syöttää muutaman kuukauden ikäistä poikaansa. Komea pikkuherra päästää suustaan valtavan valituksen ja jatkaa sen jälkeen syömistä. Kysymme pojan ikää. Nuori äiti punastuu ja rupeaa hihittämään – hän ei tiedä. Mutta pojan isä saattaa ehkä tietää. Hän on hyvä laskemaan kuukausia. Entä päiviä? Ei sentään vielä niitä.

Sierra Leonessa lapsia syntyy ja kuolee ilman että kukaan tietää koska ja kuinka monta. Lukutaito onkin paljon muuta kuin lukemista ja kirjoittamista. Lukutaito on kyky ymmärtää ajan kulku – jakaa päivä 24 tuntiin, viikot päiviin, kuukaudet viikkoihin ja vuodet kuukausiin. Lukutaitoinen äiti osaa kertoa neuvolassa, että hänen puolitoistavuotias esikoisensa on kärsinyt kuumeesta jo kolme päivää. Lukutaitoiset vanhemmat tietävät, koska kuudesta lapsesta kolmen on päästävä kouluun.

Toinen äiti kertoo kuinka hän on viimein vienyt lapsensa rokotettavaksi. Miksi vasta nyt? Terveysasemalla jokainen saa vuoronumeron. Laput annetaan saapumisjärjestyksessä. Koska matka terveysasemalle on pitkä, ei lapsiaan hoitava äiti ollut koskaan ehtinyt ensimmäisten joukkoon. Kaksinumeroinen luku paperilla näytti kovin arvovaltaiselta, mutta sen merkitys oli aina pysynyt salassa. Äiti oli istunut odotushuoneessa iltaan asti, mutta hänen vuoronsa ei koskaan ollut tullut. Se oli aina mennyt ohi. Vasta nyt oltiin lukutaitopiirissä päästy numeroissa sataan asti.

Tällä kertaa vuoro tuli ja kaikki neljä lasta saivat rokotuksensa. Äiti esittelee rokotuskortit ylpeänä, vaikka myöntää, että olihan se sairaalassa käynti ollut aika helppoa. Nyt kun sen osaa.

Teksti: Riikka Halme     Kuva: Mirjami Rustanius. Sierra Leonen lukutaitopiiri Telu Bongorin kylästä.

Suomen Pakolaisapu ry | Kaikukatu 3, 4 krs, 00530 Helsinki | p. (045) 120 9056
fax:(09) 876 4271 | toimisto@pakolaisapu.fi | Sponsored by Semio | Keräyslupa 2020/2011/4072
Mainos- ja muotoilutoimisto Semio Oy, mainostoimisto Seinäjoki
Suomeksi På Svenska