Sierra Leonessa vahvistettiin edelleen lukutaitoa20.01.2012
Sierra Leonen lukutaitotunnilta. Kuva: Mirjami Rustanius.
Lukutaidon levittäminen Sierra Leonessa jatkui kumppaneiden ja muiden alan toimijoiden tukemisella sekä omilla koulutuksilla. Lukutaito-opetukseen
osallistui noin 4000 aktiivista opiskelijaa. Tämän lisäksi 1090 lukutaito-ohjaajaa ja opiskelijaa osallistui kumppanijärjestöjemme koulutuksiin, joissa käsiteltiin lukutaito-opetusmetodeja, yritystoimintaa sekä lukutaitopiiritoiminnan jatkamista sekä seurantaa. Järjestimme myös lukutaitopiirien evaluaatiokoulutuksen ja arvionnin ja parhaiden käytäntöjen jakamistyöpajan, johon osallistui 200 mm. kumppanijärjestöjemme ja opetusministeriön edustajaa. Tuimme myös toimijoiden välistä yhteistyötä ja kokemusten jakoa sekä kansallisella että Länsi-Afrikan tasolla.
Lukutaito-opetuksen ohella 21 lukutaitopiiriä yrittäjyyskoulutus ja lisäksi annoimme vuohina, riisinä ja lainoina tukea 37 lukutaitopiirille, jotta he voivat
turvata opetuksen jatkuvuutta. Nuorison ammattikoulutus jatkui Sierra Leonessa.

Lukutaitoryhmä Telu Bongorin kylässä. Kuva: Mirjami Rustanius/Suomen Pakolaisapu
Viime vuonna 250 nuorta valmistui ammattikoulutuksesta ja sai pienyritysten perustamiseen aloituspaketit. Valmituineiden lisäksi annoimme 175 aiemmin
koulutetulle mentorointitukea uusissa yrityksissään. Muun toiminnan lisäksi tuotimme kahdelle radioasemalle päivittäin opetusohjelmaa.
Takaisin uutisiin